Andin etusivulle

Adressin etusivulle

Mediamaksua vastustava adressi


YLEn rahoitusta pohtinut työryhmä on esittänyt, että otettaisiin käyttöön julkisen palvelun mediamaksu vuonna 2011. Se korvaisi nykyisen televisiomaksun. Maksu ei enää perustuisi television omistamiseen, vaan maksuvelvollisia olisivat kaikki asuntokunnat. Maksu olisi aluksi noin 175 euroa, ja se siis perittäisiin verotuksen yhteydessä riippumatta siitä, onko henkilöllä televisiota tai tietokonetta tai onko hänellä maksukykyä. Myös yrittäjäperheille maksu olisi epäoikeudenmukainen, koska yrityksen osalta maksu menisi kolminkertaisena ja lisäksi olisi maksettava asuntokuntakohtainen 175 euroa, eli yhteensä 700 euroa.

Allekirjoittamalla tämän adressin olet mukana vastustamassa mediaveron käyttöönottoa. Adressin luovutuksesta kansanedustajille ja ministereille päätetään sen jälkeen kun nähdään, kuinka paljon allekirjoittajia adressiin tulee.

Salossa 26.4.2009
Andi Mwegerano

Siirry sivulle:  1   2   3   4   5   6   7   8   Seuraava sivu  

Mediaveroa vastustava adressi (sivu 3)

Me allekirjoittaneet emme hyväksy ehdotettua julkisen palvelun mediamaksua, joka jokaisen asuntokunnan pitäisi maksaa saman suuruisena riippumatta siitä, onko henkilöllä televisiota tai internet-yhteyttä tai käyttääkö hän YLEn palveluita tai onko hänellä maksukykyä. Parempia vaihtoehtoja olisivat joko nykyinen lupamaksukäytäntö, tai rahoitus valtion budjetista, tai maksukorttijärjestelmä sitten kun siirrytään HDTV-järjestelmään, ja digiboxit joudutaan uusimaan.

Päivämäärä Nimi Paikkakunta
26.01.2010Samuel NevalainenHelsinki
27.01.2010Kai KorkalaHelsinki
27.01.2010Jani KauttoImatra
27.01.2010Kari LeinonenRauma
27.01.2010PatrickHämeenlinna
27.01.2010Tarmo StenbergTurku
27.01.2010Pete VirtanenTurku
27.01.2010Tapio MeritähtiLavia
27.01.2010Timo SuominenTurku
27.01.2010Maija JokinenTurku
27.01.2010Sari RoininenTurku
27.01.2010Lauri AukiaTurku
27.01.2010Mika PoutanenTurku
27.01.2010Risto KallioTurku
27.01.2010Jouni UusluotoTurku
27.01.2010Aarre JalonenTurku
27.01.2010Sinikka JalonenTurku
27.01.2010Tino VälimäkiTurku
27.01.2010Pekka KaskiTurku
27.01.2010mirva karjalainenjoroinen
28.01.2010Saara KupiasLohja
28.01.2010Henna PulkkinenKajaani
28.01.2010Arto NivaEspoo
28.01.2010Jenni HeikkinenJKL
28.01.2010KatiKuopio
29.01.2010Henni ManninenTampere
29.01.2010Laura JunttilaTampere
29.01.2010Janna NuutinenTampere
29.01.2010Salla ValkonenHelsinki
31.01.2010Anssi JaakkolaAlajärvi
31.01.2010PatrickForssa
31.01.2010Hannu RistimäkiTurku
31.01.2010Sanna LindholmTurku
01.02.2010Maria VarjoTurku
02.02.2010Juha KuokkalaHelsinki
02.02.2010K. ViitalaTampere
03.02.2010Lasse AnttonenTurku
03.02.2010Teemu TammelaVeteli
04.02.2010Eero RikalainenTurku
06.02.2010Toni SievänenLahti
08.02.2010Jari KinnunenOulu
08.02.2010Teijo LahtinenKirkkonummi
08.02.2010Jukka MäkinenKirkkonummi
08.02.2010Kaj KallbergForssa
09.02.2010Sisko Laitineniisalmi
09.02.2010Gauthier GerardyJärvenpää
10.02.2010Tony LappalainenHämeenlinna
12.02.2010Teija NiemistöHelsinki
12.02.2010jaakko niska-virtahelsinki
12.02.2010maija-stiina auvinenhelsinki

Jaa tämän sivuston linkki Facebookissa

Siirry sivulle:  1   2   3   4   5   6   7   8   Seuraava sivu

Adressin etusivulle






henkilötietolain mukainen rekisteriseloste