Andin etusivulle

Adressin etusivulle

Mediamaksua vastustava adressi


YLEn rahoitusta pohtinut työryhmä on esittänyt, että otettaisiin käyttöön julkisen palvelun mediamaksu vuonna 2011. Se korvaisi nykyisen televisiomaksun. Maksu ei enää perustuisi television omistamiseen, vaan maksuvelvollisia olisivat kaikki asuntokunnat. Maksu olisi aluksi noin 175 euroa, ja se siis perittäisiin verotuksen yhteydessä riippumatta siitä, onko henkilöllä televisiota tai tietokonetta tai onko hänellä maksukykyä. Myös yrittäjäperheille maksu olisi epäoikeudenmukainen, koska yrityksen osalta maksu menisi kolminkertaisena ja lisäksi olisi maksettava asuntokuntakohtainen 175 euroa, eli yhteensä 700 euroa.

Allekirjoittamalla tämän adressin olet mukana vastustamassa mediaveron käyttöönottoa. Adressin luovutuksesta kansanedustajille ja ministereille päätetään sen jälkeen kun nähdään, kuinka paljon allekirjoittajia adressiin tulee.

Salossa 26.4.2009
Andi Mwegerano

Siirry sivulle:  1   2   3   4   5   6   7   8   Seuraava sivu  

Mediaveroa vastustava adressi (sivu 6)

Me allekirjoittaneet emme hyväksy ehdotettua julkisen palvelun mediamaksua, joka jokaisen asuntokunnan pitäisi maksaa saman suuruisena riippumatta siitä, onko henkilöllä televisiota tai internet-yhteyttä tai käyttääkö hän YLEn palveluita tai onko hänellä maksukykyä. Parempia vaihtoehtoja olisivat joko nykyinen lupamaksukäytäntö, tai rahoitus valtion budjetista, tai maksukorttijärjestelmä sitten kun siirrytään HDTV-järjestelmään, ja digiboxit joudutaan uusimaan.

Päivämäärä Nimi Paikkakunta
04.03.2010Sakari EskelinenTampere
04.03.2010juha törmänenrovaniemi
04.03.2010Hanna LahtelaHarjavalta
04.03.2010Vesa LeponiemiRuovesi
04.03.2010Kai SalminenLempäälä
04.03.2010Carola DahlströmVantaa
04.03.2010Roman RinkinenHelsinki
04.03.2010Juha KärkimaaTampere
04.03.2010janne heinoeura
04.03.2010IrmeliHelsinki
04.03.2010Ilkka HeikkinenTampere
04.03.2010Risto PalojärviHanko
05.03.2010Tony Czipulltampere
05.03.2010mäkinen juhaluvia
05.03.2010Pirjo HietalaLappeenranta
05.03.2010Jenni PaavistoTampere
05.03.2010Paula VerhoVantaa
05.03.2010aki luostarinentampere
05.03.2010Marika MäkinenTurku
05.03.2010Marika TeleniusKaarina
05.03.2010Hannele KauppiParainen
05.03.2010Riina JohanssonNaantali
05.03.2010jari lappalainentampere
05.03.2010Satu KononenKuopio
05.03.2010MarleenaOulu
05.03.2010PyryOulu
05.03.2010PeteOulu
05.03.2010MarkusOulu
05.03.2010Teemu TarkkalaNurmijärvi
05.03.2010Niko PietikäinenEspoo
05.03.2010Mika OkkerJyväskylä
06.03.2010Aino HarvolaTurku
06.03.2010seppo kauppinenlahti
06.03.2010Mika LemströmEspoo
06.03.2010Sami HeikkinenThaimaa
06.03.2010VilleHelsinki
06.03.2010juha-pekka hänninenvihti
06.03.2010Kalle SahlbergKuopio
06.03.2010Julia WägeliKuopio
06.03.2010Susanna LeinonenTampere
06.03.2010Tuuli HarjaHelsinki
06.03.2010Jani SalonenEurajoki
06.03.2010Joni SalonenEurajoki
06.03.2010Vesku HolappaOulu
06.03.2010Arsi HalttunenVarkaus
06.03.2010Jarno TalkaLemi
06.03.2010LeenaVantaa
07.03.2010Arja NenonenTervola
07.03.2010Sami IkävalkoEspoo
07.03.2010antti astikainenkerimäki

Jaa tämän sivuston linkki Facebookissa

Siirry sivulle:  1   2   3   4   5   6   7   8   Seuraava sivu

Adressin etusivulle






henkilötietolain mukainen rekisteriseloste