Etusivu .
Henkilökuvaus .
Kunnallisvaalit
.
Kunnallispolitiikka .
Puheet ja kirjoitukset .
Lehdistölle .
Yhteystiedot .
Harrastukset .
Linkit
Vuoden 2009 alussa muodostetaan uusi Salon kaupunki, johon yhdistyy kymmenen Salon seudun kuntaa. Ensimmäiset neljä vuotta valtuustossa tulee olemaan 75 valtuutettua ja sen jälkeen vuodesta 2012 lähtien valtuutettuja on vain 51. Tällä hetkellä Salon kaupunginvaltuustossa on 43 valtuutettua, ja Salon seudun 10 kunnassa valtuutettuja on nyt yhteensä 228.
Kuntavaalit ja kunnallisvaalit tarkoittavat samaa asiaa. Kunnallisvaaleissa saavat äänestää kaikki 18 vuotta täyttäneet, jotka ovat asuneet Suomessa yhtäjaksoisesti vähintään kaksi vuotta. Suomen kansalaisten lisäksi saavat äänestää myös muiden Euroopan unionin jäsenvaltioiden kansalaiset sekä Islannin ja Norjan kansalaiset, jotka ovat asuneet Suomessa vähintään kaksi vuotta.
Jos aiot asettua ehdokkaaksi, niin on hyvä tietää, että ehdokasasettelu vahvistetaan 25.9.2008, ja ehdokashakemukset on jätettävä viimeistään 16.9.2008 ennen klo 16.